Tuntuu että viime aikoina on ollut muotia tehdä kotiruokaa, joka taloudessa väännetään kaalilaatikkoa, karjalanpaistia, hernekeittoa ja muita tavan klassikoita. Hyvä että oikeat kotiruoat on päässyt ohittamaan niin muodikkaat avokadopastan, pulled porkin ja henrialeninmuttisoossin. Ei siinä että niisä mitään vikaa olisi, mutta arvostus ja kotimaisten raaka-aineiden käyttö hiipuu vaivihkaa takavasemmalle kun uudet niiin hienot ja mahtavat tulevat tilalle. 

Toivoisin enemmän arvostusta kotimaisia raaka-aineita kohtaa, erityisesti sesonkisyömistä, kyllä, siitä jaksan toitottaa.. Mutta hei, kaikkea ei ole pakko lukea, kukaan ei tietääkseni pakota. Juurekset on parhaimmillaan, helppoja ja vaivattomia valmistaa. Kuorit, maustat ja nakkaat uunin hyväilyyn ja syöt pois. Pataruoissa sama juttu, suurimman työn tekee uuni tai liesi. Tosin nämä eivät ole niitä hätäsen ruokia, vaikkakin kypsennys aikaa monissa tuntien hauduttamista vaativissa ruoissa lyhentää kivasti painekattila, joka sekin tekee uutta tuloaan monen kymmenen vuoden jälkeen.

Ystäväni innostamana meillekin tulee jossain vaiheessa painekattila. Ystäväni on minun asteikollani ruokamaagikko, italiailaisilla sukujuurilla varustettu perus perheenäiti joka ruokiii perhettään nimenomaan painekattilan avulla mitä mahtavimmilla ruokaherkuilla. Lähes joka aamu hän pakkaa painekattilaan mitä tavallisempia raaka-aineita ja kotiin tullessa ruoka on valmiina, vain lautaselle laittoa vailla. Haluaisin olla enemmän hänen kaltaisensa, syödä hyvin, terveellisesti ja vaivattomasti maukasta ja monipuolista ruokaa. Myös heidän perheessään on monta ruoka-allergista, ja koska asiaan on tottunut, se on luonnollista. 

Karkasin hieman aiheesta, mutta ideologia on sama. Hyvää ravitsevaa ruokaa lautaselle ilman suuria kilometrmääriä, ilman pakkoa saada tankoparsaa helmikuussa, kun satokauden parsa on maukkaampaa luonnollisen kasvukalenterin mukaan. Löysin kyllä juuri erittäin herkullisen tankoparsapiirakan reseptin, tuskin maltan odottaa kevättä.. Kuten arvata saattaa, täälä mietitään päivän ruokaa. Juuri nyt tekisi kovasti mieli kaalilaatikkoa ja uunijuureksia. Tosin herkullinen linssipata eilisissä juhlissa houkuttelisi myös. Muista poiketen, siihen löytyisi kaikki ainekset kaapista. 

Mitä kotiruokia teillä syödään? Onko teillä kotiruoka muuttunut siitä mitä sinä söit lapsena kotona? Meillä on aina syöty hyvin tavallista suomalaista kotiruokaa, jota meillä syödään tänäpäivänäkin. Perunamuussia tehdään aina tarkotuksella paljon, että saadaan perunaplättyjä seuraavana päivänä, mikä meille on tullut miehen lapsuudesta. Mieheni ja hänen sisaruksensa ovat maininneet lapsuusruokiensa "trauman" jota eivät voineet sietää, valtavat sipulin palat. Anopin kanssa asiaa ei olla otettu puheeksi, että kaikille lapsille on jäänyt suoranainen kammo sipulin palojen kokoa kohtaan. Minun äitini osasi tehdä maailman parhaan ruskean kastikkeen, sen väri ja maku oli ihan ehdoton! Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt päästä samaan lopputulokseen siinä onnistumatta, mutkia tosin matkaan tuo gluteenittomuus, jos maun saa kohdilleen niin se väri on ihan toistaluokkaa. Se on ehkä ainut asia josta olen tarkka, jos ruoskeakastike ei ole täydellistä, se ei ole oikeaa ruskeakastiketta, se on vaan kastiketta. 

Mikä ruoka on jäänyt lapsuudesta mieleen, suosikki tai inhokki? Oma todella suuri inhokki on kalakeitto, en edelleenkään syö kalakeittoa, koulussa aikoinaan pakotettiin syömään ja lautasellehan se palasi. Suosikkina perjantai traditio paistettu sipuli, sitä syötiin ranskanleivän päällä takan ääressä, koska se sipuli paistettiin takassa rautapannulla.. En muuten muista lapsena juurikaan syöneeni ranskalaisia tai vastaavia ns.pikaruokia kotona. Toki kavereiden kanssa käytiin niitä syömässä, mutta harvemmin. 

Mummolasta muistan tuoreen viilin, paapan kanssa tehtiin viiliä seuraavalle päivälle ja nautiskeltiin vastavalmistunutta viiliä suoraan kaapista. Ja toinen mummola muisto on tuore leipä, leipäkone oli mummolassa kovalla käytöllä. Paappan mukana leivän ja pullan erotti rusinoista, mikä piti kyllä hyvin paikkansa. Ehkä tuo leivänleipominen on sitä kautta jäänyt isoksi osaksi minua, koska mikän ei voita tuoretta leipää, vielä jos se olisi ruisleipää ja sitä pystyisi syömään. Sitä on ikävä.